Vuodatuksen palvelinongelman takia en ole pystynyt päivittämään blogia pitkään aikaan ja lisäksi kuvat n. 3,5 vuoden ajalta ovat kadonneet. Lisäilen vanhoja kuvia blogiin vähitellen uudestaan. Toivottavasti Vuodatus toimii tästä eteenpäin normaalisti.

Paljon on ehtinyt tapahtua palvelinongelmien aikana. Viikot ovat menneet hurjaa vauhtia ja pennut ovat jo viiden viikon ikäisiä. Pennut alkoivat maistella kiinteää ruokaa kolmen viikon iässä ja nyt ruokaa menee neljä kertaa päivässä. Kaikki pennut syövät erittäin hyvällä ruokahalulla. Vattis imettää edelleen pentujaan useamman kerran päivässä. Pennut on madotettu, ja kynnet on leikattu viikoittain. Pennut aloittivat ulkoilun vajaan neljän viikon iässä ja tykkäävät kovasti touhuta pihalla. Ensi viikolla pennut saavat koko takapihamme käyttöönsä, sillä saimme nyt virallisen luvan pihan aitaamiseen ja aitausprojekti on tarkoitus aloittaa huomenna. Pennut ovat tehneet tuttavuutta myös vanhempien koiriemme kanssa. Honda on erittäin innokas hoitamaan pentuja ja nauttii silminnähden pentujen seurasta. Hava tykkää leikkiä pentujen kanssa ja vauhti varmasti vaan kiihtyy, kunhan pennut kasvavat entisestään. Hilla-mummokin on leikittänyt pentuja, mutta ei ole niistä niin kiinnostunut kuin Honda ja Hava.

Elisa Honkala (Berylline italiaanot) on käynyt kuvaamassa pentuja niiden ollessa kolmen ja viiden viikon ikäisiä. Tässä on jokaisesta pennusta 3 vk ja 5 vk kuvat.

Heino



Hermanni



Herkko



Heikki



Hendo



Helga



Hellevi



Helinä


 

 

Kahdeksikko sai vieraita, kun italiaanopennut Tiikeri ja Taikuri kävivät kylässä.